Hmmmm...

Mistähän sitä lähtisi liikkeelle...? Mitähän kertoisin teille ensimmäisenä...? Tekisi mieli huutaa ja suunnilleen oksentaa tähän heti ekana se suurin syy, mikä sai minut taas bloggaamisen ja lähinnä kirjoittamisen aloittamaan, mutta mä palaan siihen myöhemmin ja varmasti monia monia kertoja...

Anyways, ajattelin että ehkä olisi kuitenkin kivoin ja asiallisin tapa aloittaa uutta blogia pienellä esittelyllä...Eli let`s go!!

Mä olen tosiaan Satu ja pienen (maailman ihanimman) puolitoistavuotiaan Olivia-tyttösen yksinhuoltajaäippä Tampereelta. Vahvasti arkeemme kuuluvat myös rakkaat lapseni aiemmasta avioliitostani; Peppi 15v, Justus 19v ja myös enkelipoikani Rasmus 20v. Suunnattoman onnellinen ja ylpeä olen tästä jengistäni. Elämä pyörii vahvasti perheen ympärillä, sillä olenhan vielä myös hoitovapaalla ja suunnitelmissa olisi olla vielä ainakin vuosi. Ihana nauttia iltatähdestä kaikessa rauhassa ja onhan tämä äidiksi tulokin näillä ns. kypsilläpäivillä ollut varsinainen ihme, joten nyt nautitaan sitten satasella. Työelämään ehtii vielä kyllä, jos huolitaan...;)) Sen näkee sitten joskus.

Itse olen perusluonteeltani hyvin intuitiivinen, avoin, kiltti ja iloinen tyyppi. Negatiivisuutta, "turhasta" valittamista, ja kiusaamista kaikissa muodoissaan vihaan yli kaiken. Matkustelua, erilaisia kulttuureja, kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kauniita asioita ympärilläni rakastan! En stressaa pahemmin huomisesta, sillä se ei sitä miksikään muuta, vaikka kuinka stressaisin ja huolta kantaisin. Yritän elää tässä hetkessä ja nauttia jokaisesta päivästä täysillä. Live in the moment. Be kind. Be positive. Mun mottojani. Jollekkin ehkä hankala elää näin, mutta ei enää mulle. Kun elämässään on menettänyt PALJON, niin ajatusmaailma muuttuu. Alkaa arvostamaan elämää, pieniä asioita, nauttimaan pienistä kauniista asioista ympärillään. Eletään vaatimattomasti, mutta se on minun valintani. Voisin tahkoa niskalimassa vaikkapa entisessä ammatissani hammashoitajana ja raahata Olivian päiväkotiin linnunlaulun aikaan sekä raahautua kotiin illansuussa rättiväsyneenä tekemään kaikki kotityöt työpäivän jälkeen yksin ja viettää muutaman tunnin pikkuiseni kanssa...Mutta ei. Se ei ole enää mun juttuni. Olen ruuhkavuoteni jo elänyt. Nyt arvostan eri asioita. Ihanaa elää rauhassa ja nauttia Olivian kanssa täysipainoisesti jokaisesta päivästä, kun se mahdollisuus meille täällä Suomessa suodaan. Kiitollinen olen joka hetkesta, joka päivästä. Rahallisesti kituuttamista, mutta siihen olen jo tottunut Turkin vuosinanikin. Raha ei merkkaa enää. Tärkeintä on onnellinen ja rauhallinen elämä. Kärsivälliseksikin oppii, kun opettelee ja on pakko. Ei voi hankkia kaikkea, mitä tarvittaisiin tai haluttaisiin, eikä matkustella, mutta meillä on hyvä olla ja katto päänpäällä, se riittää nyt. Feeling happy and good! Toivottavasti osaan siirtää tämän ajattelutavan myös lapsilleni...

Blogin pitäminen vaatii hieman vielä harjoittelua ja muistin verestämistä, että kuinkas tämä blogger nyt toimikaan, mutta täältä tullaan kyllä...;) hitaasti ja varmasti. Kuviakaan en osaa vielä lisätä, kun en muista, enkä nyt ehdi harjoittelemaan, mut kyl tää tästä...;))

Ihanaa iltaa sulle <3 kivaa, kun eksyit tänne. Mä lähden nyt laittamaan pikkupilttiä yöpuulle. See u soon, Satu