Voitteko kuvitella, että joku oli ilmeisesti ilmiantanut eilisen postaukseni sekä facessa että instassa!!!! Wtf?!?!?! Millainen ihminen tekee näin??? Kertokaa mulle joku viisaampi, että miksi ja kuka saa iloa siitä??? Jos multa kysytään, niin mun vastaukseni on, että hyvin sairas tai kateellinen ihminen...Mä olen todellakin sanaton. Sanaton ihmisten julmuudesta. Täysin käsittämätöntä. Kun tajusin asian tuossa illansuussa, niin sisälläni kiehui...en tiennyt edes, mitä ajatella. Mä vaan kiehuin. Mä tiedän, että tämä sama henkilö tulee lukemaan varmasti tämänkin tekstin...Mutta miksi? Miksi lukea ja tulla tänne uudelleen, jos on jo ollut edellisestä postauksestani noin sekaisin...Pliis, jos saan pyytää, niin pysy pois. Tämä on minun henkilökohtainen blogini. Henkireikäni ja purkautumispaikkani, kuten nyt. Poista minut myös facebook kavereistasi, äläkä seuraa instaani. En halua tuollaisia ihmisiä elämääni. Kiitos.
Mä perustin tämän blogin juurikin siitä syystä, että pääsen purkamaan syvimpiä tuntemuksiani ja helpottamaan omaa tuskaani. En halua kirjoitella faceen tai instaan mitään pitkiä vuodatuksia, koska ensinnäkään kukaan ei niitä jaksaisi lukea ja toisekseen haluan yrittää olla siellä ns. kevyt ja positiivinen, joka perusluonteeltani olenkin. Ei kukaan halua saada siellä eteensä koko ajan mun surujuttujani, eikä kenenkään ole pakko. Siksipä siis tämä blogi.
Mä olen tässä kahden kuukauden aikana miettinyt paljon...ihmisiä, ihmisten käyttäytymistä, turhista kitisijöitä, negailijoita, kiusaajia, narsisteja, kaksinaamaisia p**seennuolijoita, patologisia valehtelijoita, omaneduntavoittelijoita....ym.ym.
Ja arvatkaapa mitä, mä olen tullut siihen tulokseen, että mä en tarvitse elämääni yhtäkään tällaista (enää). Musta on tullut pienessä ajassa paljon vahvempi ja luottavaisempi siihen kuka mä olen ja mitä mä haluan. Mun on paljon helpompi blokata ja työntää kaikki ylimääräinen ja yhtäänkään ahdistava tai mun mielenrauhaa häiritsevä asia/ihminen pois mun elämästäni. On todellakin siivouksen aika. En osannut aiemmin sitä, annoin liika siimaa pahoillekkin ihmisille elämässäni...Mutta se on nyt loppu. Ja tiedättekö mitä, mä olen tästä äärettömän onnellinen. Näen kaikki nyt niiiin selkeästi. Mutta silti aion pysyä hyvänä ja kilttinä. Ei musta mitään katkeraa räyhääjää tule. Musta tulee vaan huomattavasti paljon selkeämpi elämässäni ja päätöksissäni. Elämä on tässä ja nyt. Mun tärkein tehtäväni on tehdä siitä just sellainen, kun mä itse ja mun lapset haluaa. Se on tärkeintä. Ei enää mikään muu.
Palatakseni vielä noihin tämän päivän tapahtumiin, niin mun tarvitsee sanoa, että mitä ihmeen syytä jollakin on tehdä tuollaista. Mun edellinen postaukseni oli rehellinen kuvaus mun synkimmästä päivästä elämässäni ikinä. Se oli täyttä totta. Sen kirjoittaminen otti helvetin koville, mutta mä halusin tehdä sen siitäkin syystä, että se jää ikuiseksi muitoksi tänne ja se on tämän blogin pohja, syy miksi tätä kirjoitan. Kunnianosoitus rakkaalle lapselleni. Mä en hae tällä blogilla minkäänlaista sääliä tai huomioita, mutta mä toivon, että tämä joskus antaisi jotain ajattelemisen aihetta...Vaikka edes siitä, kuinka kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Antakaa elämälle ja rakkaimmillinne kaikkenne. Älkää menkö vihoissa nukkumaan ja olkaa ystävällisiä AINA!!!
Ei mun elämä kaadu, jos en voi linkittää blogiani somessa, jonkun tietyn ihmisen toiveesta. Ei todellakaan. Ja mä tiedän, että karma hoitaa homman ja paha saa aina palkkansa. Silti toivon, että sä et ikinä menetä omaa lastasi ja joudu käymään tuskaa ja surua läpi yksin, niinkuin minä. Toivon ainoastaan, että luot syvän katseen peiliin ja kysyt itseltäsi, että mikä siinä MINUN ja perheeni kamalimmassa päivässä sinua niin pahasti riipaisi, että koit kunniatehtäväksesi rutistaa minun paljon voimaa sekä rohkeutta vaatinut kirjoitukseni ja viskata se kylmänviileästi roskakoriin...Ja juu, kyllä se satutti ja itketti mua lisää...Toivottavasti sinä kuitenkin nukut yösi hyvin. Kaikkea hyvää, Satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti